Kirjoittajapiiri
Kirjoittajapiiri on yhdistyksen uusin kerho. Meillä oli kevään aikana ohjaajana sanataideohjaaja Annika Suvivuo (HuK). Hän työskentelee vapaana toimittajana ja on julkaissut sekä asiatekstejä että tarinoita. Hän jatkaa vielä kanssamme ensi syksynä. Ensimmäinen syksyn kokoontuminen on ma 28.9.2026 klo 15-18. Pidämme tauon tai kaksi. Tarjolla kahvia ja suolasta, ehkä makeaakin. Kirjoittajapiiri on osallistujille maksuton.
Kokoontumispaikka on Kimppakammari, Rengonraitti 19. Yhteyshenkilö Erja puh 0503008306.
Kaikki kirjoittamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita, myös jos olet joskus haaveillut kirjoittavasi jotain. Aiempaa kokemusta kirjoittamisesta ei tarvitse olla eikä tarvitse kirjoittaa jos siltä tuntuu. Pääasia että saamme vähitellen enemmän valmiuksia itsemme, ilmiöiden ja asioiden pohtimiseen ja ilmaisuun kirjallisesti. Ei ole pakkoa lukea omia tekstejään tai arvioida muiden tekstejä.
Toimintaa kehitetään mukanaolijoiden toivomuksesta tarpeen mukaan. Rohkaistu mukaan.